maanantai, 21. kesäkuu 2010

Suklaasimpukat

Olin ostanut silikonisen jääpalamuotin, sillä olin jo pitkään ajatellut, että haluan tehdä itse suklaakonvehteja ja silikoninen muotti on siihen erinomainen, sillä luulisin, että muovisella tai metallisella muotilla suklaita ei saa yhtä hyvin irti ilman, että ne menevät rikki. Tällainen vuoka on kyseessä, löytyy ihan prisman keittiöosastolta.

Simpukan kuoret ovat tummaa suklaata ja sisus on kahvinmakuista moussea.
Tein ensin täytteen, mutta ei ole niin väliä, tekeekö moussen vai "vuoraako" suklaamuotin ensin suklaalla, sillä sekä muotin että moussen pitää hyytyä vähintään puoli tuntia jääkaapissa, ennenkuin niitä voi ruveta "yhdistelemään". Itse tein vain 11 konvehtia, sillä minulla oli vain yksi muotti. HUOM! TEIN ITSE TÄLLÄ OHJEELLA, MUTTA MOUSSE OLISI RIITTÄNYT KAHTEEN MUOTILLISEEN, JOTEN TEE MIELUITEN 2 MUOTILLISTA SUKLAITA, TUPLAA VAIN SIMPUKOIDEN KUORIEN SUKLAAN MÄÄRÄ, ÄLÄ MOUSSEN MÄÄRÄÄ.

Tarvitset:

KAHVIMOUSSE (TÄMÄ ANNOS RIITTÄÄ SIIS 2 MUOTILLISEEN SUKLAITA)

- 1 valkuainen
- 0,5 dl sokeria
- 1 keltuainen
- 0,5 tl vanilliinisokeria
- 2-3 rkl vahvaa kahvia (itse käytin espressoa)
- 1 liivatelehti
- n. 2 rkl kiehuvan kuumaa vettä
( - n. 2 rkl sulaa tummaa suklaata)

+ yhteensä n. 80-100g sulaa suklaata simpukan suklaakuoriin (voit tedä konvehteja valko-, maito- tai tummasta suklaasta, mutta suosittelen tummaa suklaata, sillä silloin konvehdista ei tule niin ällömakea. Huomioi, että suklaan määrä ei välttämättä täsmää, sillä itse sulattelin suklaata pienissä erissä ja sulatin aina tarvittaessa lisää, joten tämä on vain summittainen arvio tarvittavasta määrästä. (TÄMÄ ANNOS RIITTÄÄ VAIN YHTEEN MUOTILLISEEN, JOS TEET KAKSI MUOTILLISTA, TUPLAA SUKLAAN MÄÄRÄ)

Jouduin hieman soveltamaan moussen kanssa, sillä kotona ei ollut kuohukermaa tai muuta vastaavaa, joten moussen pohjana on tavallinen marenkivaahto.
Vaahdota valkuainen ja 0,5 dl sokeria kovaksi vaahdoksi. Keitä espressoa tai hyvin vahvaa kahvia, mousseen sitä tarvitaan 2-3 rkl. (Jos käytät mousseen suklaata sulata se ja) sekoita keltuainen, vaniliinisokeri, suklaa ja kahvi keskenään. Liota liivalehteä kylmässä vedessä n. 5 minuuttia ja sulata se n. 2 rkl:een kiehuvan kuumaa vettä. Sekoita sulanut liivate keltuais-kahviseokseen hyvin. Lisää sitten keltuais-kahvi-liivate -liuos ohuena vanana marenkivaahtoon ja sekoita kunnolla. Laita jääkaappiin hyytymään n. puoleksi tunniksi.

 

Sulata puolet kuorisuklaista ja täytä sitten kukin simpukka puolilleen. Sen jälkeen purista simpukan ulkopuolelta niin, että sen sisällä oleva suklaa nousee reunoille. Jos simpukoiden sisään jää mielestäsi liikaa suklaata, ota alle leivinpaperi tai lautanen, käännä muotti ylösalaisin ja ylimääräinen suklaa tippuu siihen. Samalla suklaa valuu vielä tasaisesti joka puolelle reunoja. Vedä vielä yli menneet roiskeet lastalla pois, näin saat myös simpukkaan siistit reunat. Anna suklaan sitten hyytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Alimmassa oikeanpuolimmaisessa kuvassa näkyy, miten alhaalla vasemmalla oleva simpukka on jo ehtinyt jähmettyä, mutta sen vierellä olevat eivät. Kaikkien simpukoiden pitäisi olla yhtä hyytyneitä kuin alavasemmalla oleva ennenkuin lisäät moussen.


Kun kaikki simpukat ovat hyytyneet tarpeeksi, on aika täyttää ne. Sulata valmiiksi puolet suklaista simpukan pohjaksi ja täytä simpukat moussella. Älä täytä simpukoita piri pintaan moussella, sillä muuten suklaapohja ei enää mahdu muottiin. Laita moussea niin, että suklaapohjalle jää tilaa. Voit vielä varovasti asetella lusikalla paremmin moussea ja hieman litistää sitä ja tasoitella. Lopuksi kaada loppu sula suklaa moussen päälle ja vedä taas lastalla, että pohja saa tasaisen pinnan. Itselläni kävi niin, että lisäsin sulan suklaan suoraan mikrosta moussen päälle, jolloin mousse hieman suli ja kuplahti suklaan pintaan. Tämä oli kuitenkin minun kohdallani vain ulkonäöllinen seikka, sillä mousse kuitenkin pysyi ihmeen hyvin kuorien välissä eikä ollut päässyt sieltä karkaamaan, sillä se jähmettyi taas mukavasti jääkaapissa. Anna simpukoiden jähmettyä jääkaapissa vähintään tunti (seuraile suklaan pintaa, kun se on matta, on suklaa jäähtynyt). Itse annoin konvehtien jähmettyä n. 3-4 tuntia.

Irrotus muoteista ei ole niin hankalaa kuin luulisi. Kuten jo alussa sanoin, silikonimuotti on erinomainen joustavuutensa takia, sillä konvehdit sai kivasti "plopsautettua" ulos muotista eikä niihin tullut naarmuakaan. Purista siis kevyesti muotin ulkopuolelta simpukan pohjasta. Ensimmäinen simpukka on vaikein saada, mutta sen jälkeen muottia voi ruveta vääntelemään. Katso kuvasta vielä mallia.

Simpukoiden säilyvyydestä en osaa sanoa, mutta ainakin meidän huushollissa ne menivät nopeasti. Suklaa varmasti säilyy, mutta sisuksesta en mene takuuseen, toki vaanhdon pohjana on marenkivaahto, joka on melkein pelkkää sokeria, mutta ei kannata jokatapauksessa säilyttää konvehteja ikuisuuksia. Säilytä mieluiten jääkaapissa.

Minulla ei muuten ole hajuakaan miksi ihmeessä simpukoiden pinta meni vaalean väriseksi, aivan kuin kaakaojauhetta olisi ripoteltu päälle, ehkä se johtuu jotenkin suklaan jäähtymisestä tai muusta? Simpukoiden pinta oli siitä huolimatta ihan hauskan näköinen. Kuten toisesta yläkuvasta näette, mousse on hyvin pysynyt vangittuna suklaan sisällä. Kuvasta huomaa, että moussea olisi voinut olla siis enemmän, sillä päällikerros (ohjeen tapauksessa ensimmäisenä muotteihin levitettävä kerros) on jäänyt hyvin paksuksi. Joten varokaa, että muottien pohjalle ei jää liikaa suklaata, jos haluatte ohuemman päällikuoren.


Kahvi olisi voinut maistua enemmän, joten täytyy seuraavalla kerralla tehdä vieläkin tujumpaa kahvia! :) Hyvänmakuisia olivat ja tyytyväinen olin moussenkin koostumukseen. Konvehdit kirjaimellisesti sulivat suussa!

 

 

maanantai, 21. kesäkuu 2010

Aurinkoiset teeleivät kahdelle

Tein eräänä iltana iltapalaksi aurinkoisia teeleipiä, ne valmistuvat nopeasti, sillä taikinan kohoaminen tapahtuu leivinjauheen avulla ja ovat maukkaita. Niiden kanssa voi vapaasti käyttää luovuuttaa ja niihin saa erilaisia makuja, kun uskaltaa käyttää rohkeasti erilaisia mausteita ja aineksia.

Tarvitset:

 

- 2 dl hiivaleipäjauhoja (itse käytin tässä puolikarkeita vehnäjauhoja, sillä hiivaleipäjauhoja ei sattunut kaapissa olemaan, mutta eipä se makua haitannut)
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 maustemitta suolaa
- 1 rkl öljyä
- 1 dl maitoa
-1 dl porkkanaraastetta
- 1 dl juustoraastetta
(kurkkua, tomaattia tai salaattia ja juustoa lisukkeeksi)

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja suojaa pelti leivinpaperilla.
Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää öljy, maito, porkkana ja juustoraaste. Sekoita aineet nopeasti taikinaksi. HUOM! Älä sekoita liikaa.


Lusikoi taikina leivinpaperille. Ripottele hiukan jauhoja taikinan päälle ja taputtele se 1 cm:n paksuiseksi pyöreäksi leiväksi. Tee taikinapyörällä leivän pintaan valmiiksi taitoskohdat ja pistele leipä haarukalla, jotta siihen ei tulisi paistumisen aikana kohokuorta. Paista leipää uunin keskitasossa n. 15 minuuttia.

 

Leikkaa lopuksi leipä neljään osaan, valitse lisukkeet ja nauti !

Vaikka teeleivän ulkonäkö ei ole mitä kaunein, sen maku oli kuitenkin hyvä, siihen voisi sopia jokin vahvempi juusto, kuten polar tai emmental, mutta itse käytin tavallista Oltermanni-juustoa. Porkkanaraaste antoi mukavan värin ja porkkanaisen säväyksen teeleipään. Suosittelen! Teeleipä on erittäin helppo ja nopea tehdä ja siihen useimmiten löytyy aina aineksia kaapista! Porkkanaraasteen tilalle voisi valita esim. jonkun mausteen vaikkapa basilikan tai oreganon.

tiistai, 15. kesäkuu 2010

Suklaamousse-banaanikakku

Tein valmistujaistilaisuutta edeltävänä päivänä n. 5 hengen täytekakun, täytteinä omatekemäni suklaamousse ja banaani. Kostutukseen käytin Fantaa (appelsiini). En ollut ikinä ennen tehnyt tämänlaista kakkua, JOTEN voin varoittaa, että esim. suklaamoussen ja vaahtoseoksen määrät tähän kakkuun oli vaikea arvioida. Suklaamoussen tein erään koulukirjani ohjeella ja se on kirjassa tarkoitettu jälkiruuaksi, mutta päätin olla luova ja kokeilla sitä kakun väliin, sillä en halunnut ostaa valmista suklaamoussea, toki sekin käy varmasti kakun väliin. Suklaamoussea jäi minulta yli n. 1 jälkiruokakipollinen ja floravispi-seosta 1 kahvikupillinen, mutta se tietenkin riippuu siitä kuinka paksun moussekerroksen laittaa mihinkin väliin jne. Mutta kokeilemalla oppii!

Kakkuun tarvitset:

4 MUNAN KÄÄRETORTTUPOHJA:
- 4 kananmunaa
- 1,5 dl sokeria
- 2 rkl vehnäjauhoja
- 1 dl perunajauhoja
(- 2 rkl kaakaojauhetta)
- 1 tl leivinjauhetta

- n. 2 rkl fantaa kostutukseen

SUKLAAMOUSSE:
- 4 liivatelehteä
- 1 dl maitoa
- 150g tummaa suklaata paloina
- 2 kananmunaa
- 2 rkl sokeria
- 3 dl kuohukermaa
- 2tl vanilliinisokeria

- 2 banaania siivuina

- Valkoista marsipaania
- Vihreää elintarvikeväriä

FLORAVISPI-VAAHTOSEOS:
- 2,5dl flora vispiä
- puoli purkkia maitorahkaa
- 0,5 dl tomusokeria
- ripaus vanilliinisokeria


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Tee kääretorttupohja: vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet hyvin keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Paista n. 6-8 minuuttia uunin keskitasossa. Voit tarkistaa puisella cocktail-tikulla, onko torttupohja kypsä: tökkää tikku keskelle pohjaa, jos tikkuun ei jää taikinaa, pohja on kypsä. (Kääretorttupohja kannattaa jättää hieman raa'an tuntuiseksi, mutta kuitenkin niin, että taikinaa ei tartu tikkuun kokeillessasi kypsyyttä, näin se ei kuivu liikaa jäähtyessään.)

Paloittele banaanit ja tee suklaamousse: pane 4 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään. Kuumenna maito kiehuvaksi kattilassa, lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Purista vesi liivatteista ja sekoita ne kuumaan suklaaseokseen. Anna jäähtyä kunnolla. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja yhdistä vaahto jäähtyneeseen suklaaseokseen. Vatkaa kuohukerma (ja 2 tl vanilliinisokeria) vaahdoksia ja yhdistä kermavaahto muna-sokeri-suklaaseokseen. Laita jääkaappiin hyytymään n. puoleksi tunniksi.

Leikkaa 2 ehjää sydäntä kääretorttupohjasta ja tee päällikerros rippeistä. (Tämän luin Kinuskikissalta.) Kostuta ensimmäinen sydämenmuotoinen palanen kevyesti fantalla ja sivele sen päälle n. sentin kerros hyytynyttä suklaamoussea. Laita suklaamoussen päälle vieri viereen banaanisiivuja. Tee toinen kerros samalla tavalla. Kostuta kevyesti myös päällikerroksen palat ja laita ne paikalleen. Sivele loppu suklaamousse kakun päälle ja sivuille. (Kakun voi jättää myös tällaiseksi, mutta itse pursotin vielä moussen päälle floravispi-vaahtoseosta, ja tein päälle marsipaanista kakun päällisen ja sen päälle tein kaksi marsipaaniruusua.

Värjää osa marsipaanista vihreäksi parilla tipalla vihreää elintarvikeväriä ja kauli marsipaani levyksi. Leikkaa sydämenmuotoinen pala ja asettele se kakun päälle. Tässä minulla tuli liian ohut palanen, jolloin alle jäi ilmakuplia ja mousse kuulsi läpi. Kauli pieni levy valkoista marsipaania ja pieni levy vihreällä elintarvikevärillä värjättyä marsipaania ja muotoile ruusut. ( En nyt tähän ala tarkempia ohjeita VIELÄ selittämään, saatanpa tehdä niille oman sivun, kunhan kerkiän, mutta esim. Kinuskissalla on hyvät ohjeet marsipaaniruusujen ja muidenkin kukkien tekoon.)

Pursota floravispi-vaahtoseos kakun sivuille. Tämä oli melkein ensimmäisiä pursotuksiani, jotka tein muovisella tähtityllalla, joten tulos ei ole kovin hääppöinen. Enkä oikein vielä osannut arvioida milloin seoksen koostumus on hyvä pursotukseen, eikä tekniikkakaan ole vielä täysin hallussa.. Asettele lopuksi marsipaaniruusut kakun päälle.

Tässä vielä kuvat kakun sisuksista. Kakku onnistui mielestäni maullisesti hyvin ja kosteus oli juuri sopiva! Kakku oli siis ollut yön jääkaapissa kuvun alla. Marsipaanin pinta oli hieman kärsinyt ja se suorastaan näytti kuplivan sen alle jääneiden ilmakuplien ansiosta..  Suklaamousse ei pitänyt kosteutta kovin paljon kurissa, mutta tämähän olikin onneksi vain kokeilua. Joten kosteuden pitämiseksi kurissa suosittelen jotakin muuta ! (esim. sokeri- tai voikreemi, jolloin suklaamoussea tulisi olla PAAALJON vähemmän..) Itse pidin jopa enemmän flora vispin mausta, kuin tavallisen kuohukerman. En tiedä miksi, mutta yleensä minulle tulee jopa paha olo syödessäni kakkua jossa on kermavaahtoa päällä.

 


 


 

perjantai, 11. kesäkuu 2010

Suklaajuustokakku

Tein valmistujaisjuhliini kaksi suklaajuustokakkua. En pahaksi onneksi tullut näpänneeksi kuvaa valmiista kakusta, sillä juhlahulina oli aikamoinen..
Itse tein kaksinkertaisen annoksen täytettä ja pohjaa, sillä tein kaksi kakkua. Tämän takia kuvien määrät näyttävät isoilta, mutta niihin ei ole uskominen, jos teet vain yhden kakun.

(Yhteen) kakkuun tarvitset siis:

- 200g Digestive-keksejä
- 50g voita

- 200g taloussuklaata
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- 2 valkuaista
- 2 keltuaista
- 1,5dl sokeria
-2dl kermaa
- 4 kpl liivatelehtiä
- n. 3rkl kiehuvaa vettä

Aloita pohjustamalla irtopohjavuoka leivinpaperilla niin, että leivinpaperi tulee pohjan peitoksi, mutta ei peitä reunoja. (Jos sinulla ei ole irtopohjavuokaa, voit vuorata tavallisen kakkuvuoan reunoja myöten leivinpaperilla.
Murenna sitten käsin Digestive-keksit pienemmiksi ja tee niistä tasainen muruseos (esim. monitoimikoneella).

Lisää muruseokseen sula voi ja sekoita tasaiseksi. Painele seos sitten irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja jäähdytä se sitten. HUOM! SULATA SUKLAATA MIKROSSA N. 20s KERRALLAAN, JOTTA SUKLAA EI MENE LIIAN KUUMAKSI JA "KÖNTTIYDY"! Vatkaa sitten puhtaassa ja kuivassa kulhossa munanvalkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi. Vaahto saa olla niin kovaa, että kun käännät kipon ylösalaisin, vaahto ei liikahdakaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Tee toiseen kulhoon seos tuorejuustosta, keltuaisista ja jäljelle jääneestä sokerista (puolet). Sekoita tähän seokseen sula, mutta hyvin jäähdytetty suklaa. Purista sitten liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne 3 rkl:een vettä. Sekoita liivate kunnolla, jotta kakkuusi ei tule liivatekönttejä ja lisää liivateseos sitten juusto-suklaaseokseen.
Sekoita lopuksi valkuais-kerma- ja juusto-suklaaseokset keskenään ja sekoita tasaiseksi seokseksi.

Kaada lopuksi täyte keksipohjan päälle ja tasoita pintaa tarvittaessa, peitä vuoka tuorekelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään (tai vähintään 4 tuntia).

Irrotus irtopohjavuoasta: Irrota ensin reunat veistä apuna käyttäen ja nosta sen jälkeen irtopohjavuoan reunat pois ja siirrä kakku tarjoiluastialle.
Irrotus tavalisesta kakkupohjavuoasta: Nosta kakku leivinpaperin varassa pois vuoasta ja siirrä tarjoiluastialle. Tavallisesta kakkupohjavuoasta irrottamalla kakun reunoista ei tule niin siistit, kuin irtopohjavuoasta, mutta reunathan voi aina tasoittaa. :)

Pinnalle voit vielä sulattaa halutessasi suklaata koristeeksi, tai ripotella nomparelleja.
Itse pidän tästä kakusta hyvin paljon, vaikka se onkin työläs, on sen syöminen aina palkinto !